Mies seuraillut naisia autolla Turussa – poliisi kaipaa vihjeitä

Poliisi kaipaa yleisövihjeitä.

23.02.2021

Lounais-Suomen poliisi kertoo, että käräjäoikeus on vanginnut miehen, jota epäillään nuoreen naiseen kohdistuneesta rikoksesta Turun seudulla. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä asiaan liittyen. Tapauksen tutkinta käynnistyi jo kolme kuukautta sitten.

Vihjeitä kaivataan Opelilla liikkuneesta miehestä, jonka epäillään seuranneen naisia erityisesti Halisten, Ylioppilaskylän ja Nummenmäen alueella Turussa. Selvittely liittyy marraskuussa Turussa kadonneen 18-vuotiaan naisen tapaukseen. Nainen löytyi kolmen päivän kuluttua. Poliisi tutkii asiaa ainakin vapaudenriistona.

Kaikkia tarkkailun, seurailun tai mahdollisen lähestymisen kohteeksi joutuneita henkilöitä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin. Myös muut havainnot miehen toiminnasta ja auton liikkeistä ovat toivottuja.

Kyseessä on noin 180-senttinen ja noin 50-vuotias kantasuomalainen mies, jolla on vaaleahko, korviin ylettyvä tukka. Mies on roteva, vatsakas ja hän on saattanut käyttää silmälaseja tai aurinkolaseja.

Havaintoja voi kertoa pitemmältäkin ajalta kuin viimeisen kolmen kuukauden ajanjaksolta.

Lisää luettavaa