Muistatko laulaja Laura Voutilaista? Näin käsittämättömän upealta hän näyttää nykyään!

Ihana Laura!

14.02.2021

Laura Voutilainen julkaisi uuden singlensä Ei hävetä enää tänään perjantaina.

Rohkeasta ja itsevarmasta tyylistään tunnetun Lauran kappale kertoo siitä, kuinka tulisi elää enemmän itseään varten ja olla välittämättä muiden mielipiteistä.

”Halusin pureutua yhteen suurimmista synneistämme, häpeään ja sen lukitsevaan voimaan. Esimerkiksi vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen. Ei hävetä enää sanoa sitä ääneen! Elettyä elämää kun on jo takana, ja paljon edessäpäin”, Laura kertoo.

Voimaannuttavia lauluja aiemminkin esittäneen artistin kappale toimii viestinä koko Suomen kansalle: ”Olemme tottuneet kasvamaan ja kasvatamme ehkä itsekin lapsiamme häpeämään itseään. On aika kasvaa omaksi ihanaksi itsekseen, häpeämättä”, Laura toteaa.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa