-Joulun pyhien aikaan tuli hiljennyttyä ja mietittyä asioita, myös omaa seksuaalisuutta. Kun kotiuduin joulun vietosta, minut valtasi valtava tarve kelata taaksepäin ja lukea julkaisemiani päivityksiä läpi alusta alkaen täällä blogissa. Kyllä sen henkisen kasvamisensa huomaa kun noita ensimmäisiä päivityksiä nyt lukee, hän bloggaa ja summaa parisuhteen päättymistä seksiaddiktioon:
-Pettämiset ja niiden seurauksesta jätetyksi tuleminen, onhan ne rehellisesti sanottuna todella nöyryyttäviä kokemuksia, joita ei todellakaan ylpeydellä voi muistella. Olen huomannut, että jokaisessa kortissa on kuitenkin se oma kääntöpuolensa, jos en olisi tehnyt ja kokenut sitä kaikkea, olisinko voinnut saada elämääni muutosta? Olisinko ottanut opikseni? Luultavasti en. Ajatella miten pitkälle ihmisen pitää mennä, ennen kuin virheistään voi oppia. Todella järjenvastaista ajatella, että kuka haluaisi pettää ihmistä jota rakastaa sydämestään, niimpä, ei kukaan, siksi se järjenvastaista onkin.
Nainen on kirjoittanut blogiaan jo pari vuotta ja lukukertoja sillä on hämmentävät lähes 700 000. Nainen julkaisee myös kuvia itsestään ja myy pikkuhousujaan.