Seiska: Johanna Tukiaisen mies joutui vankilaan ja sosiaaliviranomainen piti vauvaa pari päivää

Tuore selfie Tukiaisesta hämmentää - raikas näky!

Rauhallista kotielämää viettäneen entisen kohupommin elämästä tuli yhtä sotkua.

Tänään ilmestynyt Seiska kertoo Johanna Tukiaisen itsensä suulla mitä hänelle nykyisin Ruotsissa kuuluu.

Tukiainen avautuu pari kuukautta sitten äkisti peruttujen hääjuhliensa todellisesta syystä ja kertoo viimein totuuden. Hänelle oli selvinnyt, että hänen lapsensa isä olikin entinen huumausainerikollinen Albaniasta, ja hänet pidätettiin ja nyt hän viruu tutkintavankeudessa.

Seiska kertoi eilen myös, että Johannan vauva olisi ollut tilapäisesti uudelleensijoitettuna, mutta Johannan mukaan hän ei olisi menettämässä lastaan.

-Jo kesällä sain selville että hän on jatkanut rötöstelyä ja uhkasin erolla. Vauvahuumassani uskoin häntä ja annoin anteeksi, Johanna selittää Seiskassa.

Johannan mukaan hänen miehensä taustalta paljastui, että tämä on istunut pahamaineisessa vankilassa peräti kahdeksan vuoden tuomion.

Tällä hetkellä Johannan miestä epäillään kahdesta pahoinpitelyrikoksesta ja huumausainerikoksesta.

Johanna kertoo Seiskalle, että hänen perheensä on hajonnut.

EDIT. 5.3.2021

Johanna on halunnut oikaista Seiskan juttua omassa somepäivityksessään.

-Ei tästä tarvitse mitään kohua tehdä! Yksinkertaisesti sanottuna: EN OLE MENETTÄNYT OMAA TYTÄRTÄNI enkä tule häntä Jeesuksen nimessä myöskään menettämään! Vauvan isä on ollut jo useita viikkoja tutkintavankeudessa ja Jumala otti hänet kiinni. Vankeuteen hän kuuluukin. Tilanne on kuitenkin niin että päivä kerrallaan eletään ja olen onnellinen yhdessä tyttäreni kanssa, ja koko muu perheeni asuu myös lähellä. Tällaisessa maailmantilanteessa on tärkeää asua samassa maassa.

Tukiainen korostaa että vauva oli siis vain hetken, pari päivää, kotoa poissa eikä kyse ole uudelleensijoituksesta tai huostaanotosta.

 

Aiheet: