Seiska: Mikko Leppilampi sairastui – iäkkäille jopa henkeä uhkaava sairaus

Mikko Leppilampi on paitsi suosittu näyttelijä myös taitava muusikko.

18.02.2025

Mikko Leppilampi, 46, on sairastunut.

Asiasta kertoi julkisuuteen Seiska-lehti.

Asia kävi ilmi Seiskan mukaan Solar Films -tuotantoyhtiön 30-vuotisjuhlissa, jossa Leppilammen piti nousta lavalle viihdyttämään juhlavieraita.

Pahimmillaan jopa hengenvaarallinen tauti

Toisin kuitenkin kävi.

Seiskan mukaan tilaisuuden juontaja Jarkko Tamminen joutui ikäväkseen kuuluttamaan, että Mikko on estynyt sairauden takia tulemasta. Hän oli kotihoidossa.

Seiskan mukaan juontaja oli kertonut Leppilammen sairastuneen keuhkokuumeeseen.

Keuhkokuume ei ole mikään ”helppo” sairaus. Se voi olla lievä, keskivaikea tai vakava riippuen potilaasta ja tilanteesta. Perusterveillä se on yleensä hoidettavissa kotona, mutta iäkkäillä ja riskiryhmillä se voi olla hengenvaarallinen.

Mikko on aiemmin kertonut terveysongelmistaan. Vuonna 2021 hän kertoi Ilta-Sanomissa rajun työtahdin saaneen läheiset kohauttelemaan kulmakarvojaan. Sitten tuli pandemia ja sulkutila. Miehen korvat alkoivat kohista.

-Tuli lamaantuminen, melkein masennus. Yhtäkkiä rupesinkin nauttimaan siitä, että ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin laittaa kylpytakki ylle ja pelata shakkia, Mikko kertoi ”heräämisestään”.

Lue myös: Mikko Leppilammen bisnekset räjähtivät – nyt tulee, pojat, rahaa!

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.