Suomeen saapuvan legendaarisen metalliyhtyeen festivaalikeikat peruttiin Saksassa – syynä laulajan vuonna 2016 tekemät natsitervehdykset

Oikein vai väärin? Jokainen päätelköön itse.

25.01.2023

Legendaarisen Panteran nykykokoonpanoon kuuluvat laulaja Phil Anselmo, basisti Rex Brown, rumpali Charlie Benante sekä kitaristi Zakk Wylde.

Bändi lähtee kesällä kiertämään Eurooppaa, ja yhtyeen voi nähdä myös Hyvinkään Rockfestissä.

Panteran laulaja Phil Anselmo teki vuonna 2016 natsitervehdyksen lavalla olleessaan ja huusi samalla ”white power”. Myöhemmin Anselmo kertoi, että koko tapahtumaketju oli huono vitsi, joka liittyi takahuoneen runsaaseen valkoviinitarjoiluun. Anselmo myös kertoi keikalla olleiden uusnatsien provosoineen häntä.

Saksassa nykyisen Panteran oli määrä esiintyä Rock am Ring- että Rock im Park -festivaaleilla. Pantera on kuitenkin nyt pudotettu festareiden esiintyjälistoilta.

”Viime viikkoina olemme käyneet keskusteluja artistien, yhteistyökumppaniemme ja festivaalikävijöiden kanssa. Olemme päättäneet poistaa bändin ohjelmistosta”, festivaalien sivuilla kerrotaan.

Katso päivitys alta.

Lisää luettavaa