Korealaissyntyinen elokuvaohjaaja Lee Seong-gyou on kuollut vain 50-vuotiaana. Hänet uuvutti maksasyöpä.
Mies muistetaan parhaiten dokumenttileffastaan My Barefoot Friend, jota hän työsti kalkuttalaisesta riksakuskista Shalimista yli kymmenen vuoden ajan. Filmi oli ehdokkaana Kansainvälisillä dokumenttifestivaaleilla Amsterfamissa vuonna 2010 ensimmäisenä aasialaisena lajityyppinsä elokuvana koskaan.
Ohjaajalla diagnosoitiin syöpä toukokuussa vaiheessa, jolloin hän oli editoimassa Shiva, Throw Your Life -pätkäänsä. Vain kaksi päivää ennen kuolemaansa, toissapäivänä, hän oli filminsä erikoisensi-illassa CGV-teatterissa Chuncheonissa. Viisisataa katsojaa oli pukeutunut valkoiseen t-paitaan, johon oli piirretty ohjaajan kasvot. Elokuva kertoo neljästä henkilöstä matkalla Intiassa. Sepitetty filmi perustunee myös ohjaajan omiin kokemuksiin.
Ohjaaja ilmestyi paikalle pyörätuolissa ja hän vieritti tilaisuudessa useita kyyneleitä. Ensi-iltajuhla jäi ikimuistoiseksi – ja miehen viimeiseksi.
Kuvakaappaus Korea Heraldin sivuilta