Tuuli, 21: Miten mun neitsyyteni ja rohkeat IG-kuvat liittyvät toisiinsa?

Vastaus: ei mitenkään.

04.11.2020

Laulaja Tuuli on päättänyt selventää Seiskalle ja Comolle, etteivät hänen neitsyytensä ja rohkeat kuvat liity mitenkään yhteen.

Näin emme toki halua väittääkään. Mutta annetaan ihanan Tuulin kertoa omin sanoin, sillä kyse on tärkeästä asiasta:

-Avauduin keväällä mun neitsyydestä ja jostakin syystä joidenkin tahojen on ollu hyvin vaikeeta ymmärtää että myös neitsyet voi ihan samalla tavalla ilmaista itseään somessa kun kaikki muutkin. Lehtiartikkeleissa on toistunu useaan otteeseen lausahduksia ”paljastava materiaali on hämmentävää, koska Tuuli kertoo olevansa neitsyt” tai ”Tuuli on neitsyt, mutta näistä kuvista voisi päätellä toisin”, nainen avautuu Instagram-päivityksessään.

Ja jatkaa, ihan aiheellisesti:

-Miten neitsyys ja ig-kuvat liittyy toisiinsa??? Ei kirjaimellisesti yhtään mitenkään.
Tiedostan, että on olemassa tiettyjä stereotypioita ja oletuksia, joihin ihmiset hyppää joskus vähinkin perustein, mutta JUST SIKS tein videon mun neitsyydestä. Halusin rikkoa sitä yleistä stereotypiaa siitä, millainen neitsyt on. Mun neitsyys ei liity mitenkään siihen, minkä väriset hiukset mulla on, kuinka itsevarma oon, millasiin vaatteisiin pukeudun tai miten ilmaisen itseäni somessa, eikä paljaan ihon määrä mitä näyttää somessa liity mitenkään sun harrastaman seksin määrään!

Lopuksi Tuuli vielä näyttää kieltä ja poseeraa avonaisessa asussa.

-Ja tässä vielä mun tissit koska mä voin! hän naurahtaa.

Lisää luettavaa