Uusi missikisa Suomessa vaatii misseiltä vain luomua!

Henna Peltosen Miss EW -kisa peräänkuuluttaa luonnollisuutta. Hän järjestää kisan nyt toista kertaa ja haku on päällä.

 

21.01.2018

Mutta mistä idea kisaan tuli?

-Olin itse jo pitkään kaivannut hyvin perinteistä kauneuskisaa tämän päivän tusinakisojen rinnalle. Kaipasin kovasti sitä entisajan missikisan tuntua. Ihmettelin kuinka paljon upeita luonnollisia suomineitoja meillä täällä on, joille ei tunnu olevan sopivaa kisaa. Kun sellaista kisaa ei alkanut kuulua, päätin lopulta järjestää sellaisen itse. Tässä kilpailussa kauneutta ei rakenneta vaan tässä kilpailussa osallistujilta vaaditaan luonnollisuutta.

Hennalla on syvempiäkin tarkoitusperiä. Hän toivoo, että kilvalla pystyttäisiin vaikuttamaan ihanteisiin kauneuspuolella.

-Etenkin tämän päivän nuorilla on valtavat ulkonäköpaineet, ja olisi hienoa, jos kilpailu auttaisi nuoria hyväksymään itsensä juuri sellaisina kuin he ovat.

Finaali järjestettiin viime vuonna Jämsänkosken historiallisessa Ilveslinnassa. Tänä vuonna finaali käydään Villilän Kartanossa Nakkilassa. Kartanoa emännöi nykyään Aikakoneestakin tuttu Sani.

Lisää kisasta voi lukea Hennan blogista.

 

Lisää luettavaa