Moskovasta kotoisin oleva indierock-yhtye My Rockets Up saapuu Suomeen. Yhtye esiintyy Helsingin Kuudennella linjalla torstaina 13. toukokuuta.
My Rockets Up on uransa aikana lämmitellyt muun muassa Sonic Youthia, Brett Andersonia ja Mudhoneya.
Kolmihenkisen yhtyeen torein albumi, Listen To Me, julkaistiin viime elokuussa. Tuottajana levyllä toimi John Congleton, joka tunnetaan alternative-piireissä The Paper Chase -yhtyeestään. Tuottajana hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Modest Mousen, R.Kellyn ja Erykah Badun kanssa.
My Rockets Up -yhtyettä lämmittelee Helsingissä kotimainen The Ran.
Liput keikalle maksavat 10 euroa. Ennakkoliput ovat myynnissä Tiketissä.
Viihdeimperiumi/KA