Idols 2011 – Käsittämättömän kova Koroma!

15.03.2011

Tyttöjen toisella semifinaalikierroksella suosikin paikka meni vaihtoon.

Teksti: Riina Rinkinen                  Kuva: Johan Staffan Turbanov

Varsin vahvasti aloittaneet tytöt eivät tällä kertaa saaneet pidettyä lippua aivan yhtä korkealla. Kahta nappisuoritusta lukuunottamatta vedot jäivät alle keskiverron, siis kauas idolitasosta.

Lotta Sandholm lauloi illan ensimmäisenä Maroon 5:n She Will Be Loved -kappaleen juuri niin pliisusti kuin kappalevalinta vaati. Korkeat, kovat äänet, jotka Sandholmin ensimmäisessä esityksessä ihastuttivat, olivatkin tällä kertaa kolkkoja ja osittain epävireisiä. Silmät kyllä säihkyivät kilpaa säärien kanssa, joita asuksi valittu pikkumusta niin anteliaasti esitteli, mutta esityksessä paljastettiin ihon lisäksi ikävällä tavalla Sandholmin rajoittuneisuus vokalistina.

Kun Hennariikka Syvänne seuraavana asteli mikrofonin ääreen, huomasin keskittymiseni tahattomasti herpaantuneen ja silmieni eksyneen yleisön joukkoon. Jo ensimmäiset sävelet kuitenkin tempasivat huomion tiukasti takaisin kohti lavaa ja laulajaa. Syvänteen versio Laura Närhen Mä annan pois -kappaleesta irrotti allekirjoittaneesta sekä kaksi kyyneltä että kokonaisvaltaisen kananlihakokemuksen. Sekaan mahtui myös pari hutinuottia, mutta väliäkö sillä, jos kerran todella koskettaa kuulijaa.  Syvänne esiintyy edelleen pienesti, mutta verrattuna viime viikkoiseen läsnäolo ja tunne olivat aivan toisella tasolla. Aikaisemmin unholan suohon juuttunut Syvänne onkin nyt yksi kiinnostavimmista kilpailijoista.

Illan ehdoton kohokohta, Fatima Koroman versio My Own Private Sundaysta, oli loistava esimerkki onnistuneesta kappalevalinnasta. Riemastuttavan räväkästi pukeutunut Koroma ei pelkästään näyttänyt upealta, vaan lasketteli ilmoille sellaista rytmi- ja melodiailottelua ettei paremmasta väliä! Jos Idolsin voittaja ratkaistaisiin pelkästään laulutaitojen perusteella, voisi Koroman hilata suoraan korkeimmalle pallille. En malta odottaa millaisiin sfääreihin seuraavalla kerralla päästään!

Illan putoajalla, Anna Paaterolla, oli sunnuntaina huono onni matkassaan. Televisioyleisö kuuli kappaleen kokonaisuudessaan, mutta studiossa tekniikka petti, ja laulun ensimmäinen säe jäi Peacockissa kuulematta. Jonna Tervomaan Päästä yli oli rohkea biisivalinta ja Paateron vapautunut tanssahtelu oli luontevaa katsottavaa. Ikävää, ettei laulu yltänyt show-meiningin tasolle. Vire pyöri siellä täällä eikä melodiaan tarvittavaa varmuutta löytynyt kuin ajoittain. Jo esityksen päätyttyä Paatero oli vahva ehdokas putoajaksi, vaikka Girsin esitys oli vielä näkemättä.

Neiti Girshän on ollut suosikkini jo alkukarsinnoista saakka. Innosta piukeana odotin penkkini reunalla, mitä ihanaa saammekaan tänään kuulla? Vatsani muljahti ylösalaisin, tunsin kuinka kauhistunut sydämeni jätti lyönnin väliin ja uskoni maailman hyvyyteen putosi pysyvästi pykälän. LeAnn Rimesin Can’t Fight the Moonlight on kiistämättä yksi maailman ärsyttävimpiä kappaleita! Miksi, Stina, miksi? Girsin kappaleen alku oli hapuilevaa ja osumatiheys oikeisiin nuotteihin alle toivotun. Otetta petrattiin kappaleen edetessä, mutta vireen korjaannuttua alkoi fraasien lopussa toistua amerikkalaistyyppinen ähkäisy. Valon Villen ähkiminen on tavaramerkki, mutta muuten moisessa hönkimisessä on potentiaalia vain joko raivostuttavaksi maneeriksi tai ideaköyhän ihmisen tyylikeinoksi.

Pöydät ovat kääntyneet, asetelmat muuttuneet. Kuka osaa pelata jaetut kortit oikein? Kappalevalinnat nousevat yhä tärkeämpään asemaan. Jos Paatero olisi valinnut hiukan helpomman kappaleen, olisiko hän ollut kilpasiskonsa sijasta jatkossa? Idolikilpailussa mahdollisuudet jossitteluun ovat moninaiset. Olisiko Lotta saanut vähemmän ääniä, jos mekon helma olisi ollut kymmenen senttiä pidempi? Nähdäänkö joku miehistä kenties lavalla ilman paitaa? Jos, niin saako riisujasta esittää toivomuksia? Kysymyksiin vastataan kierrellen kaksi kertaa viikossa.


Lisää luettavaa