Me Naiset kertoo, että Miss Suomi vuosimallia 2013 Lotta Hintsa on löytänyt rakkauden itseään 19 vuotta vanhemmasta, 52-vuotiaasta miehestä. Tämä on toiminut Lotan kiipeilyvalmentajana. Lotta on pitkään vuorikiipeillyt.
Don Bowie on jo pari vuotta toiminut Lotan kiipeilyvalmentajana ja -parina. Hän on kanadalainen.
Koronan vuoksi pari joutui olemaan erossa yli puoli vuotta.
– Olimme edelleen päivittäin tekemisissä, mutta emme nähneet yli puoleen vuoteen. Minulle tuli sellainen ikävä, jota en ajatellut tulevan, Hintsa kertoo Me Naisille.
– Kävin välillä treffeilläkin, mutta huomasin vertaavani muita miehiä aina Doniin. Tajusin, että sehän on aika hyvä tyyppi! Kun minun sitten piti mennä ensin kahdeksi viikoksi Meksikoon, jotta pääsen treenaamaan kevääksi Jenkkeihin, päätin kokeilla kepillä jäätä. Kysyin Donilta, haluaisiko hän tulla mukaani, Lotta jatkaa.
Ikäero on vain hyväksi. Lotta kertoo Me Naisissa:
– Donissa näkyy se elämänkokemus ja kypsyys, joka tulee vain elämällä. Vaikka väittäisin, että itseltänikin elämänkokemusta löytyy, kyllä Don on joutunut käymään aikamoisia prosesseja elämässään läpi. Ne ovat tuoneet hänelle ymmärrystä, josta itsekin opin. Olen saanut syvempää perspektiiviä moniin omiin ajatuksiini.