Muistatko, kuka voitti kaikkien aikojen ensimmäisen Suomen Idols-kisan vuonna 2004? Oli myös Euroviisuissa – teki paluun!

Hannalta uusi kappale!

21.01.2022

Hanna Pakarinen teki paluun musiikin pariin viime syksynä Sun aika tulee vielä -singlen myötä.

Pakarinen tunnetaan ensimmäisen Idols-kisan voittajana vuodelta 2004. vuonna 2007 hän edusti Suomea Euroviisuissa kappaleella Leave Me Alone.

Artistin uusi kappale on tänään julkaistu Vuoretkin murtuu, jossa on vahva, erityisesti tässä ajassa puhutteleva sanoma.

Pakarinen itse kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Vuoretkin murtuu syntyi talvisena iltana vuoden pimeimpinä hetkinä, aikana, jolloin monia kysymyksiä oli ilmassa niin pienen ihmisen elämässä kuin koko ihmiskunnan tulevaisuudessakin. Vaikka välillä tuntuu, että on täysin voittamaton ihmissankari, niin erinäisten luonnonvoimien edessä me kaikki ollaan kuitenkin aika pieniä. Jostain syystä tämä laulu tuntuu jättävän jäljen jokaiseen ihmiseen, johon se omalla tiellään osuu.”

Kuuntele kappale alta!

Lisää luettavaa