Tätä on epäilty jo aiemminkin, että laulaja Robin Packalen olisi kihloissa. Nyt Seiska on saanut asiaan vahvistuksen ja Robin todellakin on kihloissa. Se selvisi videosta, jonka on julkaissut kihlaparin ystävä omissa Instagram-tarinoissaan.
Lue myös: Vain elämää -tähti mukana erään maailman suurimman superstaran uudella kappaleella – kuuntele
Ystävän videon mukaan kihlajaisia on vietetty viime viikonloppuna. Videossa on kuvattu Robinia ja hänen vaaleakutrista rakastaan. Robinin vasemmassa nimettömässä näkyy sormus ja videossa kerrotaan kyseessä olevan rakkaiden kihlajaiset.
Nainen ei ole julkisuudesta tuttu eikä häntä ole nähty Robinin seurassa missään julkisissa tilaisuuksissa. Hänestä on nähty välillä vilauksia Robinin somekanavilla. Pari ei ole kuitenkaan antanut koskaan mitään virallista ilmoitusta parisuhteestaan.
Robin on ollut jo pitkään varattu mies
Robin kertoi jo vuonna 2021 olevansa parisuhteessa. Hän paljasti sen Gogin kantabaari -ohjelmassa. Hänet on sen jälkeen nähty aina silloin tällöin vaalean naisen seurassa.
Robin täytti elokuussa 26 vuotta. Hän on ollut jo puolet elämästään julkinen henkilö. Hän tuli tunnetuksi 13-vuotiaana, kun hän julkaisi ensimmäisen kappaleensa Frontside Ollie.
Lähde: Seiska