Pitääkö kumma huhu paikkansa, Arttu Wiskari?

19.03.2012

Arttu Wiskari vaikuttaa oudon varovaiselta mieheltä, sillä hän pitää edelleen jalkaansa rautakaupan oven välissä. Pitääkö villi huhu paikkansa. Como kysyi.

Kun mies on myynyt platinaa debyyttilevyllään ja valittu vuoden tulokkaaksi, hänen luulisi helposti olevan varmempi itsestään ja musiikillisesta tulevaisuudestaan. Semminkin kun keikkarintamalla menee yhtä hullunmyllyä. Maaliskuussa miehellä on 14-15 keikkaa, ja samaa tahtia hän tahkoaa myös ensi kuussa. Se on aika paljon esiintyjälle se.

Mutta ei. Siitäkin huolimatta, että Arttu on perustanut myös musiikkialan yrityksen, AW-Grooven, hän ei ole jättänyt vakiotyötään. Menestysmuusikko on edelleen kirjoilla rautakaupassa ja tekee siellä satunnaisesti vuoroja.

-Eräs keikka siirtyi hiljattain, jolloin Arttu meni sitten lauantaina töihin rautakauppaan, levy-yhtiöstä paljastetaan Comolle.

Kätevää. Mies onkin siis todellisuudessa aikansa maksimoija ja suoranainen työnarkki, eikä mikään riskinpelkääjä.

Arttu toteaa Comolle, että aika riittää kyllä hyvin. Jos on 15 keikkaa kuussa, jäljelle jää vielä 15 päivää tehdä jotain muuta. Vaikka sitten käydä töissä rautakaupassa.

Tällä hetkellä Arttu tosin keskittyy vapaapäivinään  syksyllä julkaistavan albuminsa työstämiseen.

Lisää luettavaa