Meteorologi Anniina Valtonen palasi viime syksynä äitiyslomaltaan takaisin töihin. Kyseessä olivat juontotyöt ja meteorologin tehtävät saivat vielä odottaa.
– Palaan noin viikon päästä töihin. En kuitenkaan vielä sääkartoille, vaan Puoli seiskan pinkille sohvalle, kertoi Anniina sometilillään syyskuussa työhön palaamisesta.
Nyt Anniina kertoo tutkineensa ensimmäistä kertaa yli vuoteen säähän liittyviä asioita.
– Tutkin tällä viikolla ekaa kertaa säähavaintoja- ja ennusteita noin puoleentoista vuoteen! Tuntui siltä kuin olisi nähnyt hyvän ystävän vuosien tauon jälkeen. Juttu jatkui siitä, mihin se viimeksi jäi, kertoo Anniina tehneensä pitkästä aikaa.
Lue myös: Anniina Valtonen lohduttaa itseään: ”Se on vain vaihe” – liittyy lapseen ja säähän
Anniina kertoo tutkineensa ”säähavaintoja, tutkaa, sateliittikuvia ja numeerisia säämalleja” leveä hymy kasvoillaan. Niitä tehdessä hän huomasi selvittäneensä, millaista keliä on tälle talvelle luvassa.
– Mutta voihan sääkeli! Polaaripyörre on vahva, jonka vuoksi läntinen ilmavirtaus dominoi. Eli tämä vaihteleva talvisää jatkuu. Lumisadetta ja pakkasta sekä liukastelua loskassa ja jäällä tulossa jatkossakin. Sääkeli sentään!, huudahtaa Anniina.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Anniinan päällä oleva t-paita vei suurimman huomion
Sää on kiinnostava ja yleinen puheenaihe, mutta Anniinan seuraajia vaikutti kiinnostavan tässä julkaisussa ihan muu asia. Se liittyy Anniinan julkaisun kuvassa päällä olevaan valkoiseen t-paitaan, jossa lukee ”Sääkeli”.
– haluun tuollaisen paidan myös mistä saa? Mitä maksaa?, kysyy joku.
– Upea ja kaunis oli paita Anniinalla, minä sitä illalla ihastelin katsellessani Puoliseiskaa, kertoo yksi seuraajista.
– Ihana paita!, kehuu joku.
Anniina kertoo julkaisussaan saaneensa paitaan liittyviä kysymyksiä jo tv-lähetyksen jälkeen. Hän kertoo paidan tekijöistä, mutta ei sitä voiko paidan hankkia itselleen jostain.
– Eilisen lähetyksen T-paidasta on tullut paljon kyselyjä. Upea sääkeli-paita on @yle_puvustohki ja @dinahkardashian tekemä, paljastaa Anniina t-paidastaan.