Kaupungissa kadonnut jo 211 lemmikkiä – osa palasi kidutettuna

30.11.2014

Englannissa sijaitsevassa Ipswichin kaupungissa on meneillään sydäntäsärkevä mysteeri.

Kahdeksan kuukauden aikana siellä on hävinnyt 211 lemmikkikissaa.

Koska poliisilla ei ole resursseja syyllisten etsimiseen, kissanomistajat Louise Catchpole ja Deni Parkes ovat ryhtyneet lemmikkietsiviksi.

He ovat muun muassa perustaneet nettisivut ja Facebook-ryhmän asian selvittämiseksi.

Kansalaisaktiivit kertovat, että yhden päivän aikana voi kadota jopa kuusi kissaa. Tätä toistuu useamman päivän ajan ja sitten saattaa tulla parin viikon tauko. Esimerkiksi auton alle jäämisen voi sulkea pois, sillä kissojen ruumiita ei koskaan löydetä.

Catchpolen kaksi kissanpentua katosi jossain vaiheessa, mutta ne tulivat kuitenkin takaisin. Niitä oli kidutettu polttamalla ja turkkia repimällä.

Kyseessä ei siis missään nimessä ole mikään luonnollinen kissojen katoaminen.