Madonna myöntää Associated Pressin haastattelussa massiivisen MDNA-maailmankiertueen ottaneen todella koville. Laulajatar esiintyi 88 konsertissa, joiden lipputulot olivat yhteensä käsittämättömät 305 miljoonaa dollaria.
Madonna kertoo olleensa niin poikki, että itki lähes päivittäin uupumuksesta. Hän korostaa olevansa kuten kuka tahansa ja miettivänsä välillä, ettei jaksa tehdä työtään enää päivääkään.
Voimaa toivat kuitenkin jokaista esiintymistä edeltävät tapaamiset taustatanssijoiden kanssa. He rukoilivat kaikki yhdessä ja tsemppasivat toisiaan. Lisäksi taustatanssijana toimineen 12-vuotiaan Rocco-pojan läsnäolo kiertueella auttoi koti-ikävään.